Viikko neljätoista

Laahaan heti aluksi aikataulusta jäljessä, törkeää, etenkin kun olen seurannut omalla verkkokurssillani sitä, miten nopeasti opiskelijat putoavat kärryiltä, elleivät noudata sovittua tehtävänantoa. Yritän parantaa tapani, ja tässä joitakin mietteitä kurssin ensimmäisen viikon tehtävistä.

Kurssi alkoi kirjautumisella Facebookiin. Huomasin, että minua ärsytti jonkin verran se, että keskustelut käydään siellä, kun itse pitäisin naamakirjan mielelläni ihan vain vapaa-ajan huvittelumuotona. Vaikka toisaalta olen itsekin käyttänyt fb:tä myös työasioiden hoitamiseen. Siitähän puhutaan paljon, miten työn ja vapaa-ajan rajat hämärtyvät nykymaailmassa, ehkä tämä on jälleen yksi osoitus siitä.

Niin, pidän tätä kurssia "työnä", vaikka tähän kuluvaa aikaa ei ole kirjattu työsuunnitelmaani, ja tulevana apurahatutkijana kukaan ei valvo ajankäyttöäni. Silti pyrin tekemään kurssitehtävät työajan puitteissa, sillä kysehän on ammatillisesta kehittymisestä. Viime vuosina olen muutenkin yrittänyt yhä tarkemmin erottaa työn ja vapaa-ajan, se on osa kiireenhallintaa ja myös sitä, että lasten kanssa olemiseen ja muuhunkin päämäärättömään hengailuun on tärkeää jättää ohjelmoimatonta aikaa.

Olenpa tyytyväinen siihen, että olin perustanut Facebook-tilin jo paria kuukautta ennen kuin tämä kurssi tuli. Vaikka pitkään olin vastaan koko fb:tä, olen (niin kuin käännynnäiset aina) ollut aika innoissani siitä. Mutta ehkä olisi ollut liian iso kulttuurishokki, jos olisin kylmiltäni lähtenyt tämän kurssin keskusteluihin. Enkä suoraan sanottuna tiedä, olisinko edes hakenut kurssille, ellen olisi jo tuntenut keskustelualuetta jollakin tavoin.

Tämä tietenkin saa miettimään, miten järkevää pedagogisesti on yrittää totuttaa opiskelijat käyttämään kaikenlaisia sosiaalisen median juttuja. Nyt käynnissä olevalla ning-verkostossa toteutettavalla kurssillani ainakin muutamat ovat ärisseet siitä, että pitäisi käyttää Google Docsia ja Diigoa. Kyse on varmaan itsellenikin ihan liian tutusta muutosvastarinnasta ja haluttomuudesta oppia uusia asioita...

Oppimispäiväkirja on minusta erittäin hyvä tapa "suorittaa" kurssia, oman ajattelun kehittymisen dokumentointi on tosi opettavaista ja hyödyllistä. Sen sijaan koin vähän turhauttavana oppimispäiväkirjaohjeiden Bloomin taksonomian. Omissa pedagogisissa opinnoissani on kritisoitu tapaa, jolla oppiminen porrastetaan. Kyllähän taksonomia varmaan perustuu konstruktiiviseen oppimiskäsitykseen, mutta on jotenkin liian yksilöllistävää. Eikö ainakin tällaisella kurssilla pitäisi pikemminkin kannustaa verkottuvaan oppimiseen ja dialoisuuteen kuin aika strukturalistiseen kategoriosointiin?

Toki reflektio on hyvä ja kannatettava oppimisen päämäärä, mutta mitä ihan oikeasti tarkoittavat käsitteet tieto, ymmärrys, sovellus, analyysi, synteesi, arviointi? Ja ovatko ne tosiaan taksonomian esittämässä hierarkkisessa järjestyksessä? Eikö esimerkiksi ymmärrys voisi olla aika korkea tavoite? Ja kuinka arvioinnin korkeimmalle arvostaminen kuvaakaan tätä jatkuvan arvioinnin kulttuuria, jossa elämme?