Aikaankin on saatu jotakin

Opintojen varsinainen suorittaminen ei ole hirmuisesti edennyt, mutta sosiaalisen median aiheiden parissa olen kyllä puuhastellut, ja jotakin varmaan oppinutkin.

Teimme aikuiskouluttajan pedagogisen koulutuksen ryhmämme kanssa nettiaddressin, jossa vastustamme opintojen työskentelymuotojen supistamista säästöjen takia. Meitä oli noin 65 opiskelijasta ehkä viisi aktiivista, jotka asiaa touhusivat. Hienoa, että saimme addressin lopulta julkiseksi, http://www.addressit.com/apo, tässä nimittäin kyllä selvästi huomasi, miten virtuaalikeskusteluissa (niin kuin tietysti muissakin) on niin helppo olla passiivinen syrjästäkatsoja ja jäädä vain odottelemaan, että muut tekevät puolestasi. Toivottavasti nyt saadaan kaikki innostumaan mukaan, kun tuo verkossa tapahtuva allekirjoittaminen nyt sentään on aika pieni vaiva ja sen kaltaista mikro-aktivismia, johon kenen tahansa rahkeiden pitäisi riittää...

Toinen asia, joka on vienyt aikaani viime aikoina, ja josta olen tosin ylpeä, on se, että kävin Turussa kulttuurihistorioitsijoiden kansainvälisessä konferenssissa http://isch2010.utu.fi puhumassa blogeista ja niiden tutkimisen metodologisista, eettisistä ja poliittisista haasteista. Enole vielä kunnolla aloittanut niihin liittyvää tutkimusta, mutta työryhmän keskustelut kyllä innostivat tähän hankkeeseen yhä enemmän, selvästikin blogit liittyvät "omaelämäkerrallisuuden" jatkumoon, vaikka toki niillä on myös yhtymäkohtia esimerkiksi kirjeisiin genrenä ja toisaalta journalistiseen julkaisemiseen, kuten kommenteissa tuli esille.

Tällä viikolla ehdin sitten paneutua paremmin näihin kurssin käytännön harjoituksiinkin...

Alkaa jättää...

Nyt on selviä ongelmia aikataulussa pysymisessä. Ihan tässä olen kuin omat opiskelijani verkkokurssilla, jotka yhtäältä tiedostivat, että aikataulusta jääminen hetkeksikin voi olla fataalia, kun hommat kurssiin liittyen alkavat kasautua, ja toisaalta käyttivät hyväkseen ns. akateemista vapautta joustaa aikatauluista. Ikävä vain, että siinä tosiaan niin helposti putoaa kyydistä. Itse yritän saada ottee näistä hommista loppuviikosta konferenssimatkalla... Verkko-opiskelu on kuitenkin siitä näppärää, että työvälineet ja matskut kulkevat aina mukana :)

Viikko 18

Kurssin ensimmäinen osio on ohi ja toinen alkoi tällä viikolla. En ole ehtinyt muuta vielä tehdä kuin vähän orientoitua tuleviin tehtäviin mentaalisesti, mikä oli kiertoilmaus sille, että mitään konkreettista ei vielä ole tapahtunut. Tähän toukokuulle pakkautuu niin paljon kaikkea pakollista työasiaa, että saa nähdä, kuinka täysipainoisesti pystyn opiskelemaan somea. Joka tapauksessa oppimisprosessi on jollakin tavalla käynnissä koko ajan, huomio kiinnittyy verkkopedagogiikkaan liittyviin asioihin ja ylipäänsä sosiaalisesta mediasta käytyihin keskusteluihin ihan väistämättä, ja ajatuksia herää. Pitäisi vaan ehtiä kirjata niitä tänne blogiinkin.

Yksi tärkeä some-opetuskäyttö-oppimiskokemus tällä viikolla oli se, kun arvioin Ning-verkostossa pitämääni verkkokurssia ja puhuin siitä myös omien pedagogisten opintojeni ryhmänvetäjän kanssa loppuarviointikeskustelussa. Vetäjä on itse puheviestijä koulutukseltaan, ja hänen kanssaan mietittiin, miten tärkeää on rikkoa jää myös verkkokeskusteluissa, sillä puhuminen ja kommentoiminen tulee sitä vaikeammaksi, mitä pidempään on hiljaa. Mietimme myös sitä, kuinka ulossulkevaa tällainen verkossa tapahtuva kirjallinen kommunikointi on niille, jotka eivät koe kirjallista ilmaisua omakseen. Minusta verkko-opetus on kuitenkin vain yksi mahdollinen opetusmuoto ja tulee tuskin koskaan kokonaan korvaamaan kasvokkaista opetusta. Verkko voi mahdollistaa sosiaalisemman roolin myös niille hiljaisille oppijoille, jotka eivät mielellään avaa suutaan. Eli verkko voi olla hyvinkin tasa-arvoistava oppimisympäristö.

Tästä kauniista ajatuksesta huolimatta totuus kuitenkin taitaa olla, että hölösuut ne valtaavat puhetilan sekä materiaalisessa että virtuaalisessa luokkahuoneessa. Katsokaa vaikka, ketka facebook-ystävistänne useimmin päivittävät statuksiaan, liekö syrjäänvetäytyvimmät kuitenkaan?